Kun pahin huoli hellittää – silloin vasta huomaa, kuinka väsynyt on

On olemassa aivan erityinen väsymys, jota on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole joutunut seisomaan pitkään läheisensä rinnalla vakavan huolen keskellä.

Se ei ole tavallista väsymystä.

Kun läheinen sairastuu, oma elämä voi hetkeksi siirtyä kokonaan sivummalle. Päivät täyttyvät huolesta, sairaalakäynneistä, odottamisesta, kysymyksistä ja siitä kaikkein tärkeimmästä: miten rakas ihminen voi?

Silloin voi olla väsynyt jo valmiiksi, mutta keho vain jatkaa.

Aamulla noustaan.

Lähdetään.

Ollaan läsnä.

Kuunnellaan.

Odotetaan.

Kysytään.

Huolehditaan.

Palataan kotiin ja yritetään nukkua.

Ja seuraavana päivänä kaikki alkaa uudelleen.

Jossain kohtaa huomaa, ettei oikeastaan enää tiedä, kuinka väsynyt on.

Koska ei voi olla väsynyt.

On vain oltava.

Huoli pitää ihmisen liikkeessä

Kun läheinen sairastuu vakavasti, oma hyvinvointi ei välttämättä tunnu enää tärkeältä. Kaikki huomio kiinnittyy siihen ihmiseen, joka tarvitsee apua.

Silloin ei ehkä mieti, söikö kunnolla tai nukkuiko tarpeeksi. Ei mieti, että pitäisi huolehtia myös omasta jaksamisesta.

Mieli on kiinnittynyt siihen tärkeimpään:

Miten hän voi?

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Miten voisin auttaa?

Keho tekee sen, minkä se osaa.

Se nostaa kierroksia ja auttaa selviytymään tilanteesta. Stressi ja huoli voivat pitää ihmisen hämmästyttävän toimintakykyisenä silloinkin, kun normaalisti olisi jo pakko pysähtyä.

Ja ihminen voi olla uskomattoman sitkeä.

Varsinkin silloin, kun kyseessä on rakas ihminen.

Hoivaajan jaksaminen unohtuu helposti

Kun toinen tarvitsee paljon apua ja tukea, myös läheisestä tulee helposti eräänlainen hoivaaja.

Hoivaajan roolissa huomio on luonnollisesti toisessa ihmisessä. On huolehdittava lääkkeistä, ruokailusta, käytännön asioista, keskusteluista ja joskus ihan vain siitä, että toinen ei tunne olevansa yksin.

Mutta samalla voi unohtua yksi tärkeä kysymys:

Kuka pitää huolta hoivaajasta?

Oma jaksaminen ei ole itsekkyyttä.

Päinvastoin.

Kun pidämme huolta omasta hyvinvoinnistamme, meillä on enemmän voimavaroja olla toisen rinnalla.

Sitten tapahtuu jotakin kummallista

Tilanne alkaa helpottaa.

Ei ehkä vielä ole mitään suurta juhlan aihetta, mutta suunta on oikea.

Ensimmäistä kertaa uskaltaa vähän hengittää.

Ehkä hymyillä.

Ehkä ajatella tulevaisuutta.

Ja juuri silloin huomaa:

Minähän olen aivan loppu.

Se on ollut minulle yksi tämän matkan pysäyttävimmistä asioista.

Olen huomannut, kuinka pitkään olen vain mennyt eteenpäin.

En siksi, että olisin erityisen vahva.

Vaan siksi, että rakkaus ja huoli ovat vieneet eteenpäin silloin, kun omat voimat eivät olisi ehkä muuten riittäneet.

Kun pahin huoli alkaa hellittää, keho voi viimein laskea suojauksiaan. Silloin myös pitkään kannettu väsymys voi tulla näkyväksi.

Kun mieli saa viimein luvan käsitellä

Sitten tulevat yöt.

Unet voivat olla kummallisia, raskaita ja välillä suorastaan kaoottisia.

Niissä mieli saattaa käsitellä asioita, joille ei päivällä ole ollut tilaa.

Pelkoja.

Epävarmuutta.

Avuttomuuden tunnetta.

Niitä hetkiä, jolloin ei tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kaikkea sitä, minkä on joutunut päivän aikana siirtämään sivuun, koska on ollut tärkeämpää toimia kuin tuntea.

Ehkä mieli tekee öisin omaa työtään.

Se yrittää järjestää kokemusta paikoilleen.

Ja ehkä siksi unet voivat tulla juuri silloin, kun tilanne alkaa olla parempi.

Kun ei enää tarvitse koko ajan selviytyä.

Vasta silloin voi olla tilaa huomata, kuinka paljon kaikkea on tullut kannettua.

Nyt minun pitää opetella lepäämään

Olen aina ollut ihminen, joka tekee.

Jos jotakin pitää hoitaa, hoidan.

Jos joku tarvitsee apua, autan.

Jos jotain pitää selvittää, selvitän.

Mutta nyt elämä on opettamassa minulle toisenlaista läksyä.

Kaikkea ei tarvitse tehdä.

Kaikkea ei tarvitse jaksaa.

Eikä vahvuus tarkoita sitä, että ihminen pysyy koko ajan pystyssä.

Joskus vahvuutta on huomata:

Minä olen väsynyt.

Ja antaa sen olla totta.

Nyt kun tilanne on hiljalleen kääntynyt parempaan suuntaan, huomaan itsekin tarvitsevani aikaa palautumiseen.

Ehkä minun ei tarvitse heti palata entiseen tahtiin.

Ehkä saan vain olla.

Hengittää.

Nukkua.

Käydä kävelyllä.

Istua hiljaa.

Olla läsnä siinä, mikä juuri nyt on hyvin.

Ja antaa kehon vähitellen ymmärtää, että sen ei tarvitse enää olla koko ajan valmiina pahimpaan.

Palautuminen ei tapahdu käskemällä

Olen huomannut myös sen, että palautuminen ei ala siitä hetkestä, kun päättää olevansa valmis palautumaan.

Keho ja mieli tarvitsevat aikaa.

Jos on elänyt pitkään stressin, huolen ja jatkuvan valmiustilan keskellä, ei voi vain yhtenä aamuna päättää, että nyt kaikki on hyvin.

Palautuminen voi olla pieniä asioita.

Riittävästi unta silloin kun siihen on mahdollisuus.

Rauhallinen kävely.

Hyvä ruoka.

Vesi.

Hengittäminen.

Hiljaisuus.

Luonto.

Ja ennen kaikkea lupa olla hetken tekemättä mitään.

Joskus hyvinvointi ei tarvitse lisää tekemistä.

Joskus hyvinvointi tarvitsee sitä, että lakkaamme hetkeksi tekemästä.

Meidänkin hyvinvointimme tarvitsee hoivaa

Tämä on ehkä yksi tärkeimmistä asioista, joita olen tämän kokemuksen kautta taas oppinut.

Kun pidämme huolta toisesta, emme saa unohtaa itseämme.

Ei siksi, että meidän pitäisi olla itsekkäitä.

Vaan siksi, että me tarvitsemme voimia voidaksemme olla toisen rinnalla.

Joskus hoivaaja tarvitsee itsekin hoivaa.

Joskus vahva ihminen tarvitsee jonkun sanomaan:

“Miten sinä voit?”

Ja joskus suurin hyvinvointiteko voi olla yksinkertaisesti se, että antaa itselleen luvan levätä.

Onneksi on öljyt tukena tälläkin matkalla

Minulle hyvinvointi ei ole koskaan tarkoittanut vain yhtä asiaa. Se on kokonaisuus, jossa myös pienillä, hyvää oloa tukevilla hetkillä on merkitystä.

Tälläkin matkalla omat eteeriset öljyt ovat kulkeneet rinnallani.

Ne eivät poista huolta, väsymystä tai vaikeita tunteita, eivätkä ne korvaa lepoa, ravintoa tai tarvittaessa terveydenhuollon apua.

Mutta ne voivat olla pieni osa omaa hyvinvointirutiinia – hetki pysähtyä, hengittää ja huolehtia myös itsestä.

Joskus se voi olla tuttu tuoksu aamulla.

Joskus rauhoittava hetki illalla.

Joskus muutama minuutti itselle kaiken kiireen keskellä.

Onneksi on öljyt tukena tälläkin matkalla. 🌿

Ne ovat kulkeneet kanssani monissa elämäntilanteissa, ja tällä matkalla olen ehkä tarvinnut niiden tuomaa tuttua pysähtymisen hetkeä enemmän kuin pitkään aikaan.

Joskus saan palvella – joskus saan tulla palvelluksi

Tämä vaihe ei ole vielä ohi.

Mutta suunta on parempi.

Ja ehkä nyt on minun vuoroni opetella hiljalleen myös ottamaan vastaan sitä hyvää, jota elämä tarjoaa.

Joskus saan palvella.

Joskus saan tulla palvelluksi.

Molemmissa on suuri ilo ja suuri kiitollisuus. 💙

Ehkä juuri siinä onkin hyvinvoinnin yksi tärkeä puoli: meidän ei tarvitse aina olla se, joka kantaa muita.

Saamme välillä itsekin nojata.

Saamme levätä.

Saamme ottaa vastaan.

Ja saamme vähitellen opetella uudelleen, miltä tuntuu olla turvassa silloin, kun ei enää tarvitse koko ajan selviytyä.

🌿 Eteerinen elämäntapa – Ilo palvella

Kokonaisvaltaista hyvinvointia lempeästi kohdaten.

Perustaja: Mirja Poikkeus | Yritys: Mirja Poikkeus Tmi