đź’›Tarinani
Elämä harvoin kulkee suoraa tietä, ja kun katson omaa polkuani taaksepäin, ymmärrän yhä vahvemmin, että kaikella on ollut tarkoituksensa.
Kun minulta viisivuotiaana kysyttiin, mikä minusta tulee isona, vastasin empimättä: "Sosiaalitäti." Samalla haaveilin myös siitä, että saisin joskus tanssittaa ihmisiä.
En silloin tiennyt, mitä kaikkea nuo kaksi pientä unelmaa vielä pitäisivät sisällään. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin ymmärsin, että ne olivat kulkeneet mukanani koko elämäni ajan.
Tänä päivänä saan auttaa ihmisiä voimaan paremmin hyvinvointihoitojen, luonnollisten tuotteiden ja eteeristen öljyjen avulla. Saan myös edelleen tehdä sitä, mistä pieni tyttö haaveili – laulaa, koskettaa ihmisten sydämiä ja joskus myös tanssittaa heitä.
Kun katson taaksepäin, huomaan, ettei mikään elämäni vaihe ole ollut turha. Jokainen ilon hetki, jokainen vastoinkäyminen ja jokainen kohtaaminen on johdattanut minut tähän päivään.
Nykyään uskon vahvasti siihen, että kaikella on tarkoitus. Vaikka sitä ei aina sillä hetkellä ymmärrä, elämä kuljettaa meitä joskus juuri niiden mutkien kautta, joita myöhemmin osaamme pitää suurimpina lahjoina.

Lapsuus – herkkyys ja musiikki kulkivat rinnakkain
Elämäni alkoi Hämeenkyrössä, Kyrösjärven Isosaaressa. Vanhempani asuivat mummulani yläkerrassa, kun synnyin. Tuosta saaresta tuli ensimmäinen kotini – ja paikka, joka on jäänyt sydämeeni loppuelämäksi.
Isäni oli herkkä ihminen, joka kirjoitti omasta elämästään kolme muistelmateosta ja laulujen sanoja. Hänen rakkain paikkansa oli juuri tuo sama saari, jossa hän eli myöhempinä vuosinaan luonnon keskellä. Siellä hän tuntui olevan kotonaan saaren erakkona.
Luonnon hiljaisuudessa, järven äärellä ja vuodenaikojen rytmissä hän löysi sen, mistä kirjoitti yhdessä rakkaimmista lauluistaan:
"Kaikki on kohdallaan."
Ehkä juuri siksi halusin kertoa sinulle myös tämän pienen tarinan isästäni.
Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, mitä nuo sanat oikeastaan tarkoittavat. Ne eivät tarkoita täydellistä elämää. Ne tarkoittavat rauhaa ja tunnetta siitä, että juuri tässä hetkessä on hyvä olla. Uskon, että olen vähitellen itsekin oppinut etsimään samaa rauhaa.
Ehkä sain häneltä lahjaksi rakkauden tarinoihin, sanoihin ja musiikkiin.
Lapsuuteni ei ollut aina helppo. Näin ja koin asioita, joita lapsen ei pitäisi joutua kokemaan. Ehkä juuri siksi halu auttaa muita kasvoi sydämessäni jo hyvin varhain.
Olin rauhallinen ja pikkuvanha tyttö. En juuri leikkinyt nukeilla, vaan rakensin maailmoja käpylehmille ja viihdyin usein paremmin poikaporukassa kuin tyttöjen kanssa. Arvostin heidän suoruuttaan. Asiat sanottiin kasvotusten, eikä selän takana.
Musiikki tuli elämääni hyvin varhain
Viisivuotiaana aloitin seurakunnan lapsikuorossa. Seitsemänvuotiaana tartuin viuluun ja kaksitoistavuotiaana soitin jo kamariorkesterissa. Kouluvuosina laulaminen oli aina luonnollinen osa elämääni.
En vielä silloin tiennyt, kuinka tärkeäksi musiikki ja etenkin laulaminen minulle vielä tulisi.
Elämänmittainen rinnallakulkija
Tapasin tulevan aviomieheni ensimmäisen kerran neljätoistavuotiaana. Vuotta myöhemmin hän pyysi minut elokuviin.
Se oli vuonna 1976.
Lokakuussa 2026 tulee kuluneeksi 45 vuotta avioliittoamme ja joulukuussa 50 vuotta siitä, kun tiemme kohtasivat.
Yhteiseen elämään on mahtunut iloa, haasteita, erilaisia unelmia ja paljon kasvua. Olemme opetelleet kuuntelemaan toisiamme, tekemään kompromisseja ja pitämään kiinni siitä lupauksesta, jonka aikanaan alttarilla annoimme.
Vuosien myötä avioliittomme rinnalle on kasvanut jotain yhtä arvokasta – syvä ystävyys.
Meillä on kaksi rakasta lasta ja neljä lastenlasta, jotka tuovat elämäämme valtavasti iloa. He muistuttavat minua joka päivä siitä, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä.
Musiikki kantoi silloin, kun minä en jaksanut
Työskentelin vuosia elintarviketeollisuudessa ostajana. Nautin työstäni, mutta vuonna 2004 elämä pysähtyi.
Vakavat selkävaivat pakottivat minut jäämään pois työelämästä.
Silloin en vielä ymmärtänyt, että kyse ei ollut vain selästä. Myöhemmin olen oivaltanut, että kehoni kertoi myös siitä kuormasta, jota olin kantanut sisälläni.
Kymmenen vuoden ajan elin kovien kipujen kanssa ja söin vahvoja kipulääkkeitä.
Silti lauloin.
Tein keikkoja lääkkeiden turvin, koska juuri laulaminen auttoi minua jaksamaan. Työterveyslääkärini kertoi kerran, että ihmiset olivat ihmetelleet, kuinka saatoin esiintyä, vaikka olin sairauslomalla.
"Jos voisin kirjoittaa laulamisen reseptille, kirjoittaisin."
En ole koskaan unohtanut noita sanoja.
Laulaminen ei ollut minulle pakoa todellisuudesta.
Se oli voima, joka auttoi pysymään pystyssä silloin, kun kipu oli sekä fyysistä että henkistä.
Silloin se tuntui suurelta menetykseltä. En voinut vielä tietää, että juuri tuo pysähdys muuttaisi elämäni suunnan. Jos en olisi joutunut luopumaan entisestä työstäni, saattaisin yhä istua konttorissa ostamassa niitä tuotteita, joita nykyään pyrin omassa elämässäni välttämään. Sen sijaan löysin luonnollisen hyvinvoinnin, eteeriset öljyt ja työn, jossa saan kohdata ihmisiä joka päivä.
Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että kaikella on ollut tarkoituksensa.
Vuosien aikana olen saanut laulaa häissä, syntymäpäivillä, konserteissa, jumalanpalveluksissa, siunaustilaisuuksissa ja lukemattomissa muissa tilaisuuksissa. Erityisen rakkaiksi ovat muodostuneet siunaustilaisuudet, joissa saan olla mukana ihmiselämän kaikkein herkimpiin kuuluvissa hetkissä.
Moni on vuosien varrella kertonut liikuttuneensa kyyneliin laulujani kuunnellessaan.
Uskon, että siihen eivät vaikuta vain ääni tai tekniikka.
Siihen vaikuttaa elämä.
Jokainen eletty vuosi, jokainen ilon ja surun hetki kuuluu lauluissani. Siksi minulle on aina ollut tärkeää, että laulun sanat kerrotaan niin, että niiden tarina välittyy kuulijalle.
Usein tuntuu myös siltä, etten ole laulaessani yksin.
Saan olla välikappale jollekin itseäni suuremmalle.
Kanadan matka
Vuonna 2002 sain yhden elämäni suurimmista kunnianosoituksista.
Vancouver Finlandia Club kutsui minut esiintymään Kanadaan kuultuaan levyttämäni valssin Vancouverin ilta.
Yhdentoista päivän aikana sain esiintyä seitsemässä erilaisessa tilaisuudessa Vancouverissa ja Vancouver Islandilla.
Erityisen koskettavaa oli laulaa suomalaisille vanhuksille vanhainkodissa. Kun tutut suomalaiset laulut alkoivat soida, moni kuunteli niitä kyyneleet silmissä.
Vancouver Islandilla minusta tehtiin myös radiohaastattelu.
Nuo päivät jäivät sydämeeni ikuisesti.
Luonnollinen hyvinvointi muutti elämäni suunnan
Pitkien kipuvuosien jälkeen elämääni tuli ensin Reiki.
Sitten intialainen päähieronta.
Ja lopulta, lähes väkisin, eteeriset öljyt.
En olisi aluksi ollut niistä lainkaan kiinnostunut.
Onneksi kuuntelin, kun minulle niitä tarjottiin.
Vähitellen ymmärsin, että olin löytänyt uuden suunnan elämälleni.
Olin jo kouluttautunut Reiki Masteriksi ja intialaisen päähieronnan opettajaksi ja öljyt löydettyäni kouluttauduin vielä useiden luonnollisten hyvinvointihoitojen tekijäksi.Kaikki tekemäni hoidot tukevat toisiaan.
Tänä päivänä saan kohdata ihmisiä juuri sillä tavalla, josta viisivuotiaana haaveilin.
Young Living – enemmän kuin tuotteita
Young Living merkitsi minulle alusta asti paljon enemmän kuin eteerisiä öljyjä.
Löysin yhteisön, jonka arvot tuntuivat omiltani.
Minua puhutteli Gary Youngin halu auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Huomasin tunnistavani siinä jotakin hyvin tuttua – saman halun auttaa ihmisiä, joka oli kulkenut mukana omassa elämässäni jo lapsuudesta asti, sekä myös ajatus siitä, että luonnollinen hyvinvointi kuuluu kaikille. Myös yrityksen hyväntekeväisyysjärjestön, Young Living Foundationin, työ eri puolilla maailmaa kosketti minua syvästi. On tärkeää tietää, että apu menee aidosti sinne, missä sitä tarvitaan.
Vuosien varrella olen saanut kokea paljon unohtumattomia hetkiä.
Olen vieraillut Young Livingin maatiloilla ja tislaamoilla Ranskassa, Kroatiassa ja Utahissa.
Utahissa sain osallistua Silver-tason palkintomatkalle ja myöhemmin toisena vuonna yrityksen 25-vuotisjuhlaconventioniin, jossa minulla oli kunnia kantaa Suomen lippua noin 35 000 ihmisen edessä avajaisissa.
Yksi elämäni koskettavimmista hetkistä oli vierailu Sky Rider Ranchilla Tabionassa Gary Youngin viimeisellä leposijalla. Se oli hiljainen ja voimakas hetki, joka muistutti minua siitä, kuinka yksi ihminen voi jättää jälkeensä valtavan perinnön auttamalla muita.

Mitä elämä on opettanut?
Nuorempana etsin usein hyväksyntää ja mietin, riitänkö sellaisena kuin olen.
Ehkä juuri siksi minun on edelleen joskus vaikea kertoa ääneen omasta osaamisestani.
Minulla ei ole pitkiä akateemisia tutkintoja.
Suurin opettajani on ollut elämä.
Työ, ihmiset, erilaiset koulutukset, ilot, menetykset, onnistumiset ja vastoinkäymiset ovat yhdessä muovanneet minusta sen ihmisen, joka olen tänään.
Elämä on opettanut minulle ennen kaikkea yhden asian:
"Jokainen ihminen on laulun arvoinen."
Jokainen ansaitsee tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi arvokkaana omana itsenään.
Siihen ajatukseen haluan perustaa kaiken, mitä teen – olipa kyse laulusta, hyvinvointihoidosta tai luonnollisista tuotteista.
Tänään
Tänä päivänä koen olevani onnellinen.
Ei siksi, että elämä olisi täydellistä.
Vaan siksi, että minulla on kaikki se, mitä oikeasti tarvitsen.
Minulla on rakas aviomies, koti, lapset, lastenlapset, ystäviä, mielekäs työ ja mahdollisuus tehdä sitä, minkä koen omaksi kutsumuksekseni.
Sielussani on rauha.
Totta kai minullakin on unelmia. Jos ansaitsen niin paljon, että voin auttaa myös muita, niin autan ensin läheisiäni ja sen jälkeen muita. Haluan auttaa yhä useampia ihmisiä löytämään luonnollisen hyvinvoinnin, ilon ja toivon. Siksi näen Young Livingin niin upeana mahdollisuutena myös muille. Suosittelemalla ja jakamalla hyvinvointia voi luoda itselleen hyvinvointia monella tavalla.
Uskon, että hyvä elämä rakentuu ennen kaikkea pienistä arjen asioista, kuten läsnäolosta, levosta ja luonnon viisaudesta, sekä siitä, että kuljemme hetken matkaa toistemme rinnalla.
Jos jokin tässä tarinassani puhutteli sinua, olet lämpimästi tervetullut kulkemaan hetken matkaa kanssani. Ehkä voimme yhdessä löytää juuri sinun polullesi sen seuraavan askeleen.
Jos haluat ottaa yhteyttä, tutustua hyvinvointihoitoihini, laulupalveluihini tai kysyä luonnollisesta hyvinvoinnista, löydät yhteystietoni täältä.
Lämmöllä, Mirja Poikkeus
Laulaja • Hyvinvointihoitaja • Reiki Master • Young Living Brand Partner

🌿 Eteerinen elämäntapa – Ilo palvella
Kokonaisvaltaista hyvinvointia lempeästi kohdaten.
Perustaja: Mirja Poikkeus | Yritys: Mirja Poikkeus Tmi