Skip to main content

Young Living day on neljä kertaa vuodessa pidettävä päivä, jolloin tuodaan yhdessä Brand Partnereiden kanssa esille D.Gary Youngin visiota tuoda eteeriset öljyt maailman jokaiseen kotiin. Gary teki valtavan elämäntyön tutkiessaan kasveja ja niiden vaikutuksia ihmisen elämään ja hyvinvointiin. Hänellä oli aina joku tarkoitus, mihin hän lähti etsimään ratkaisua, minkä luonto voi tarjota. Hän uskoi, että luonto on viisas ja tarkoitettu vahvistamaan ihmisten hyvinvointia monella tavalla. Hän ymmärsi, että synteettiset valmisteet eivät sitä tee ja siksi hän teki valtavan työn, että meillä olisi käytössämme se kaikki tieto ja taito, mitä hän ehti elämänsä aikana kerätä.

Tule mukaan tälle upealle matkalle kanssani. Laita viestiä, niin tutustutaan yhdessä ja kerron sinulle kaiken reilun kahdeksan vuoden aikana oppimani, jotta sinäkin pääset hyvään alkuun ja sen jälkeen opiskellaan lisää yhdessä! 

Tule 14.1. seuraamaan Young Living -päivän juttuja Facebookiin sivuilleni ja kysele ja kommentoi 🌿

#ylday #younglivingid2165277 #mirjapoikkeus #eteerinenelämäntapailopalvella