Skip to main content

Viikonloppuna olin upealla kurssilla. Olen ensimmäisen aromahiertontakurssini käynyt huhtikuussa 2016 ja siitä asti tehnyt hoitoja. Nyt minulla oli kuitenkin mahdollisuus osallistua englantilaisen opettajan, Susan Nearyn kurssille viikonloppuna täällä Kirkkonummella. Olen käynyt hänen Raindrop-, tunteidenvapautus ja Raamatun ajan öljyjen koulutukset jo aiemmin, mutta nyt oli aromaterapiaa ja hierontaa. Aina oppii uutta, vaikka on tuota hoitoa tehnyt jo monta vuotta. Uusia tekniikoita, aina vähän jotain lisää. Se on upeaa.

Susanin tietämys eteerisistä öljyistä on huikeaa. Hän on itse valmistunut aromaterapeutiksi 35v sitten ja Young Livingin öljyihin hän on tutustunut vuonna 2002 Gary Youngin johdolla. Gary on myös sertifioinut hänet Raindrop-kouluttajaksi vuonna 2009. Susan kertoi, että hän on käyttänyt kaikkien isompien brändien öljyjä ja hänen yksiselitteinen mielipiteensä oli, että Young Living on laadultaan paras. Oli huikeaa kuulla tämä näin pitkän kokemuksen omaavalta kouluttajalta.

Meillä oli kurssilla kahdeksan opiskelijaa ja kaikki saimme Susanilta hyvät arvosanat hoidoistamme. Jotkut olivat hoitaneet jollakin tavalla ihmisiä jo ennestään ja toisilla ei ollut mitään kokemusta hoitamisesta, mutta Susanin ohjauksessa kaikkien oli helppo tehdä ja oppia.

Maaliskuussa pyysimme häntä taas Suomeen ja opettamaan Golden Touch -hoitoa. Se on jalkoihin tehtävää vyöhyketerapiaa. Sitä odotan jo innolla, koska se on itselleni uutta ja pääsen sitten tekemään näitäkin hoitoja asiakkailleni.
 

Tuoksuttelimme paljon myös öljyjä ja kuulimme ja opimme, että millaisia vaikutuksia niillä milläkin on. Aromaterapian juurten uskotaan juontavan 9000eKr, joten mistään uudesta asiasta ei ole kysymys..

1900-luvun alussa ehkä lääkkeiden käytössä ilmenneiden sivuvaikutusten vuoksi aromaterapia elpyi. Sen elvytti suurelta osin ranskalainen kemisti Rene Gattefosse. Hänen opissaan oli myöhemmin Jean Valnet, jonka opissa taas oli Gean Glaude Laprasse. Laprasseen tutustui myös Gary Young. Gary opetti taitojaan ja tietojaan Susanille ja nyt taas Susan sitten meille, joten tässä on ns. meidän "sukupuumme" nykyisen aromaterapian muodossa.

Uskomattoman upeaa opetella aina vaan lisää näistä huikeista luonnon antimista. Jokainen päivä voi oppia jotain uutta. Se on niin mielenkiintoista!

Tänään meillä oli siivouspäivä. Meillä ei ole mitään vakituista päivää, milloin siivotaan, vaan siivotaan silloin, kun on siihen sopiva aika ja tarve.
Lapsuudenkodissa siivouspäivä oli aina lauantai, mutta silloin taisi elämä olla vähän erilaista ja erirytmistä, kuin nykyään.
Silloin lauantai oli sellainen päivä, että aamulla aloitettiin siivous, illalla käytiin saunassa ja sitten syötiin jotain "hyvää", joka oli esim uunimakkaraa, tai uunissa laitettuja leipiä, joissa oli jotain makkaraa, suolakurkkua tms. ja sitten juusto päällä. Se oli tosi hyvää, kun se juusto siihen suli uunissa
Illalla oli sitten hyvä mennä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.

Mietin usein, että millaisillakohan pesuaineilla silloin siivottiin. Ehkä ne oli vähän samanlaisia, kuin mitä nykyäänkin saa kaupasta. Sorttimenttia ei ehkä ollut niin paljon, mutta ehkä niissä oli yhtä paljon lisäaineita, kuin nytkin. Silloin ei kyllä tullut edes mieleen kyseenalaistaa aineosia, tai että mitä ne pullot ja purnukat ylipäätään sisälsivät.

Itsekin vielä käytin kaupan aineita, kun lapset olivat pieniä ja vielä lastenlastenkin aikaan, kunnes itselle puhkesi se hajusteyliherkkyys ja oli pakko ruveta lukemaan tuoteselosteita. Silloin en vielä ymmärtänyt sitä, että vaikka ei ollut synteettisiä hajusteita, niin kaikkea muuta sitten olikin sen edestä.

Kun sain nämä Thieves -sarjan tuotteet, niin ymmärsin, että oikeasti on olemassa myös pesuaineita, joita ensinnäkään ei tarvita joka lähtöön omia ja toisekseen ne on kasvipohjaisia, jotka ei ole ongelmallisia meidän hyvinvoinnille, niinkuin synteettiset aineet.

Gary Young, joka näitä tuotteita kehitti, sanoi aina, että kaikkia tuotteita pitää pystyä myös syömään. Tosin ei nyt heti tule mieleen syödä, tai juoda pesuaineita, mutta on turvallista tietää, että ei tapahdu mitään vakavaa, jos menisi suuhun tippa.

Thieves-sarjan yleispesuaine tuoksuu Thieves -öljylle. Siinä on neilikkaa, rosmariinia, sitruunaa, kanelinkuorta ja eucalyptus radiataa. Tulee mieleen joulu, tai maustekakku, kun tällä siivoaa. Thieves Household Cleanerilla voi siivota kotona periaatteessa kaiken; keittiön, vessan, saunan, uunin, lattiat....Eikä ole myrkyllistä pienille konttaaville lapsille, tai kotieläimille.

Tulin juuri ulkoa sisään ja puhdas ja raikas tuoksu tulee vastaan ja tulee niin hyvä mieli. Energiatkin puhdistuu, kun on siivottu. On helppo hengittää.

Joku joskus kysyy, että miksi tämän sarjan nimi on "varkaat".  Tässä vastaus:

"Young Livingin eteerinen Thieves®-öljysekoitus on saanut inspiraationsa neljästä 1400-luvulla eläneestä ranskalaisesta varkaasta kertovasta legendasta. Varkaat kehittivät ja käyttivät erityistä aromaattista neilikan, rosmariinin ja muiden tehokkaiden kasvien yhdistelmää ryöstöretkillään, koska uskoivat kasviyhdistelmän suojaavan heitä kulkutaudeilta heidän varastellessaan sekä eläviltä että kuolleilta. Kun varkaat lopulta pidätettiin, Ranskan viranomaiset ymmärsivät, että tällä kasviseoksella oli niin paljon arvoa, että varkaat saivat lievemmän rangaistuksen sillä ehdolla, että he paljastavat salaisen seoksensa ainesosat."

Tähän sarjaan kuuluu myös käsiastianpesuaine, hankausjauhe, pyykinpesuaine, palasaippua, hammastahnat ja -lanka, vedetön käsienpuhdistusaine ja pieni spray, jolla voit suihkutella vaikka ostoskärryjen kahvat, tai vessanpytyn reunat, jos käyt veskissä jossain reissunpäällä.

Millaisilla aineilla sinä siivoat?



YOUNG LIVINGIN TALVI-/JOULUKUVASTO

Onko sinullakin hankaluuksia keksiä, mitä ihmettä voi antaa joululahjaksi perheelle, sukulaisille, ystäville, työkavereille? Meistä monilla on jo riittävästi, tai jos jotain tarvitseekin, niin se saattaa olla niin kallista, että sellaista ei ole mahdollisuutta ostaa.

Young Livingiltä olen itse löytänyt jo monina vuosina kivoja lahjoja. Tarpeellisia, luonnonmukaisia ja arvostettuja. Itse en ole niinkään DIY-, eli do it yourself -ihminen, eli en oikein askartele, tai muutenkaan tuunaile itse asioita, mutta helppoja on tehdä esimerkiksi jalkakylpysuolaa, käsikuorinta-ainetta, maustettua hunajaa ym.

Nättiin lasipurkkiin voit laittaa vaikkapa karkeaa merisuolaa, vähän soodaa sekaan ja jos mahdollista, niin vaikka jotain kuivattuja kukan terälehtiä. Itse olen saanut myynnistä poistettavia kukkia kylämme kukkakauppiaalta ja olen kuivannut mm. ruusun terälehtiä laitettavaksi jalkakylpysuolaan koristeeksi. Jalkakylpysuolan voi "maustaa" vaikkapa piparmintun eteerisellä öljyllä, tai eucalyptuksella, myrtillä, Thievesillä, tai joillain sitruksilla. Cypress on myös hyvä, jos jalat ovat väsyneet vaikkapa pitkien päivien jälkeen, jolloin on liikkunut paljon, tai vaihtoehtoisesti istunut, jolloin tarvitsee vähän saada liikettä aineenvaihduntaan.


450g hunajaan lisäsin itse  Young Livingin ravintolisiksi hyväksyttyjä Plus-öljyjä.
Piparminttua lisäsin yhteen purkilliseen 6 tippaa, samoin Thievesiä meni kuusi tippaa toiseen purkilliseen.
Kolmanteen laitoin Orangea, eli appelsiinia 10 tippaa ja kuvasta puuttuu vielä neljäs purkki, johon laitoin 6 tippaa Gingeriä, eli inkivääriä ja 10 tippaa Lemonia, eli sitruunaa.
Muutaman päivän päästä nämä ovat parhaimmillaan, kun öljyt "mukautuvat" hunajan sekaan.
Näillä hunajilla voit maustaa teetä, kahvia, ruokia, tai ottaa vaikka teelusikallisen suoraan suuhun. On muuten hyvää!

Näitä ruuanlaittoon ja maustamiseen soveltuvia Plus -öljyjä on Talvikuvastossa samoin, kuin muitakin ihania vinkkejä. Sieltä löytyy ihonhoitotuotteita, joista omat suosikkini ovat ehdottomasti Bloomit. Tein näistä tänään Facebookiin Eteerinen elämäntapa - Ilo palvella -sivulle postauksen ja samoin Eteerinen elamantapa Instagram -tilille.

Sitten kuvastosta löytyy mm Winter Nights -sarja, jossa on vaahtoava käsisaippua, kokovartalovoide ja eteerinen öljy. Aivan huippuihanat havuntuoksuiset tuotteet. Voide ja saippua ovat saatavilla ainoastaan kuvaston voimassaoloajan, eli 31.12.22 asti. Öljy jääkin valikoimaan myös myöhemmin ostettavaksi.

Lapsille on omat öljynsä ja aivan hurmaava Puppy -diffuuseri, jonka nenää painamalla saat erilaisia valoja ja kielestä painamalla erilaisia ääniä (mm.valkoinen kohina, linnunlaulu, meren ääni jne). Tätä rakastaa jokainen lapsi heart

Löytyypä sieltä miehelle Shutran -öljy, jonka tuoksusta myös naiset pitävät ja naisille taas omansa, eli Ylang Ylang. Nämä molemmat hienoissa puurasioissa ja miehille tulee mukana diffuuseriavaimenperä ja naisille diffuuserikaulakoru. Upeat lahjat, joista on iloa pitkäksi aikaa. Tiedäthän, että öljyt ovat paljon enemmän, kuin pelkkä hyvä tuoksu?

Käypä selailemassa, mitä kaikkea muuta löydät Talvikuvastosta. Voit käydä tekemässä ensin itsellesi tilin, jotta saat tilattua vain jäsenille tarkoitettuja tuotteita. Tilin avaaminen ei velvoita sinua mihinkään jatkotilauksiin, mutta jos sinulle käy, niinkuin minulle kävi, niin saattaa olla, että tulee tilattua toistekin. Jos haluat tietää, miten saat kaikki mahdolliset edut, niin laitapa viestiä ennen tilaamista. 

Täältä pääset alkuun.  Täytä omat tietosi ja kun kysytään suosittelijaa, niin laitapa siihen numero 2165277 (Tmi Sinisävel/Mirja Poikkeus) ja sponsorin kohdalle numero 15828725 (Antti Poikkeus), niin olemme sinun oppaanasi ja vastaamme kysymyksiisi ennen ja jälkeen, mitä mieleesi tuleekaan!

Antoisaa tutustumismatkaa talven ihmemaahan toivottelee Mirja

Vuosi alkaa olla loppupuolella. Ensimmäinen puoli vuotta meni kuin sumussa, kun olin vapaaehtoisena mukana aloittelemassa toimintaa uudessa yhdistyksessä.

Annoin aikaani siihen niin paljon, että uuvuin ja lähellä oli burn out. Tein rinnalla vielä hoitoja aina, kun joku halusi ja tarvitsi. Öljyhommiakin tein, vaikka huomasin, että vasemmalla kädellä tuli tehtyä ja se kostautui.

Olen onnellinen, että annoin tuon aikani, koska opin paljon, mutta kaikkein parasta oli se, että löysin elämääni upeita uusia ystäviä ja yhteistyökumppaneita

Löysin myös itseni, jota olin lähtenyt etsimään jo vuoden 2020 alussa. Uskallan olla MINÄ

Nyt olen tässä viimeiset kaksi viikkoa ollut puolikuntoinen ja silti mietin, että pidänkö taas puolikuntoisena ja väsyneenä asioita, joita olin luvannut, mutta nyt ymmärsin ja osasin kuunnella itseäni ja sanoa EI. Vähän kirpaisi, mutta toisaalta nyt tarvitsen aikaa voimaantua.

Päätin myös, että kun olen nyt opettanut reikiä ja päähierontaa reilun kymmenen vuotta, niin nyt pidän siitäkin vähintään taukoa. En sano, etten opeta enää koskaan, mutta nyt on tauko.

Nyt keskityn siihen, mitä rakastan tehdä ja se on hyvinvoinnin eteenpäin vieminen Young Livingin elämäntapaa noudattaen. Kerron siitä muillekin, mitä olen itse sen kautta saanut. Teen yhteistyötä nykyisten ja uusien tiimiläisteni, sekä öljyserkkujen kanssa. Eilinen ilta taas näytti, että olen kotona, kun saan olla yhdessä ihmisten kanssa, jotka jakavat samat arvot.

Teen toki myös hoitoja, jos haluat tulla hoitooni Kirkkonummelle.

On aika antaa itselleni lupa päästää jostain irti ja ottaa vastaan uutta runsautta.

Jos sinun aikasi on tulla  kanssani viemään hyvää eteenpäin, niin täällä ollaan 💚