Skip to main content

Ehkä koti kulkee mukanani – kaipuusta, yhteydestä ja omasta tehtävästä

Joskus jokin tunne kulkee mukana läpi elämän. Sitä ei oikein osaa selittää, mutta sen tunnistaa aina uudelleen. Minulle yksi tällainen tunne on ollut kaipuu kotiin.

Olen viime aikoina miettinyt usein koti-ikävää, joka ei oikeastaan kohdistu mihinkään sellaiseen paikkaan, jonka voisin kartalta löytää. Se on enemmänkin tunne. Kaipaus johonkin, missä kaikki on tuttua, turvallista ja hyväksyvää. Paikkaan, jossa ei tarvitse selittää itseään, yrittää sopia joukkoon tai olla jotakin muuta kuin on.

Olen joskus katsellut tähtitaivasta ja tuntenut aivan erityistä kaipuuta. Jokin sisälläni tuntuu muistavan jotakin, jolle en löydä sanoja.

Viime aikoina olen tutustunut myös tähtisiemen-ajatteluun. Siinä puhutaan sieluista, joiden koetaan olevan lähtöisin muualta kuin tältä Maapallolta ja jotka kantavat mukanaan muistoa jostakin rakkauden, yhteyden ja hyväksynnän täyttämästä kodista. En ajattele, että minun pitäisi osata selittää tai todistaa kaikkea tähän liittyvää. Minulle tärkeintä on ollut se, että tämä ajatus on antanut uusia sanoja tunteille, joita olen kantanut mukanani pitkään.

Olen saanut keskustella ihmisen kanssa, joka on kanavoinut minulle erilaisia viestejä ja näkökulmia tähän aiheeseen. Keskustelujen aikana moni asia on saanut uuden merkityksen. Jotkin asiat ovat tuntuneet enemmänkin tunnistamiselta kuin uuden tiedon vastaanottamiselta.

Erityisesti ajatus omasta tähtiperheestäni on puhutellut minua. Koen heidät perheenä, jonka luokse kaipaan. Jokaisella on ollut oma matkansa ja oma tehtävänsä. Ajatus siitä, että kaikki ovat kulkeneet omat polkunsa ja että joskus voimme jälleen olla yhdessä ilman, että mitään tarvitsee selittää, tuntuu hyvin rauhoittavalta.

Minulle tähän liittyy myös tunne siitä, etten ole yksin täällä omalla matkallani. Koen saavani tukea ja tunnen läsnäoloa erityisesti silloin, kun teen asioita, jotka ovat minulle sydämenasioita.

Laulaminen – enemmän kuin ääntä ja säveliä

Olen laulanut solistina jo vuosikymmeniä. Laulaminen on kulkenut mukanani lapsuudesta asti, ja vuosien varrella siitä on tullut paljon enemmän kuin musiikin esittämistä.

Erityisesti hengellisissä lauluissa koen usein, että olen välittäjänä jollekin itseäni suuremmalle. Minulle tämä liittyy vahvasti Pyhän Hengen läsnäoloon. Joskus jo ensimmäisten sävelten aikana tunnen, kuinka jokin kulkee lävitseni päästä varpaisiin. Silloin tiedän, että juuri tämän laulun sanomalla on merkitystä siinä hetkessä.

En ajattele laulamista vain omana suorituksenani. Toki olen harjoitellut, tehnyt työtä ääneni kanssa ja opetellut tulkitsemaan lauluja. Mutta kaikkein tärkeintä on se, mitä laulun kautta voi välittyä toiselle ihmiselle.

Olen saanut vuosien varrella palautetta siitä, kuinka lauluni ovat koskettaneet, lohduttaneet ja antaneet voimaa. Joku on löytänyt laulusta lohtua suruun, toinen on saanut siitä rohkaisua omaan elämäntilanteeseensa. Kaikkia näitä palautteita olen oppinut vähitellen ottamaan vastaan kiitollisuudella.

Aiemmin minun oli vaikea uskoa, että kehut todella tarkoittivat sitä, mitä ihmiset sanoivat. Nyt olen oppinut ymmärtämään, että minun ei tarvitse vähätellä sitä, mitä toinen on aidosti kokenut.

Hoitotyössä sama yhteys saa toisenlaisen muodon

Sama kokemus on alkanut hahmottua minulle myös hyvinvointihoitoja tehdessäni.

Kun asiakas tulee hoitoon, hän ei tuo mukanaan vain kehoaan ja mahdollisia lihasjännityksiään. Hän tulee kokonaisena ihmisenä, omine kokemuksineen, ajatuksineen ja tunteineen.

Teen erilaisia hoitoja, kuten intialaista päähierontaa, aromahierontaa, Raindrop-hoitoja ja Reikiä. Vaikka hoidon nimi ja rakenne olisivat ennalta tiedossa, jokainen kohtaaminen on silti omanlaisensa.

Joskus saatan kesken päähieronnan tuntea, että tilanteeseen sopisi myös Reiki. Silloin kuuntelen intuitiotani ja voin ottaa sen mukaan, asiakkaan kanssa sovitusti. En halua tehdä asioita väkisin tai siksi, että jokin menetelmä pitäisi aina sisällyttää hoitoon. Minulle on tärkeää kuunnella ihmistä ja sitä, mitä juuri siinä hetkessä tarvitaan.

Olen huomannut, että joskus hoitotilanteessa tapahtuu jotakin, joka tuntuu olevan enemmän kuin pelkkää rentoutumista tai kosketusta. Asiakas saattaa herkistyä, tuntea jotakin voimakkaasti tai saada oivalluksia, joita ei ehkä osannut odottaa.

Olen saanut myös ihania palautteita asiakkaiden kokemuksista. Niissä toistuvat usein rauhallisuus, turvallisuuden tunne, lempeys ja läsnäolo.

Eräs asiakas sanoi minulle hiljattain, että minulla on varmasti ihania asiakkaita. Vastasin, että muita ei olekaan. Hän kehotti minua katsomaan peiliin ja pohtimaan, miksi ihanat ihmiset tulevat juuri minun luokseni hoitoon. Hän kertoi, kuinka rauhoittava olemukseni ja ääneni ovat.

Jäin miettimään hänen sanojaan.

Ehkä kohtaamisissa on aina jotakin vastavuoroista. Minä saan tehdä työtä, jota rakastan, ja asiakas saa hetken, jossa hän voi pysähtyä ja antaa itselleen aikaa. Se, että joku valitsee juuri minut hoitajakseen, ei ole minulle itsestäänselvyys.

Siksi sanon aina hoidon päätteeksi:

”Kiitos, että sain hoitaa sinua!”

Tarkoitan sitä joka kerta.

Entä jos en olekaan vain etsimässä tietä kotiin?

Tämän kaiken äärellä olen alkanut nähdä uudenlaisen yhteyden asioiden välillä.

Olen pitkään ajatellut, että kaipaan kotiin. Paikkaan, jossa on ehdoton hyväksyntä, rakkaus, lempeys ja ilo. Paikkaan, jossa jokainen saa olla juuri sellainen kuin on.

Mutta entä jos kaipuu ei olekaan vain jotakin, joka vetää minua poispäin täältä? Entä jos siihen liittyy myös jotakin, jota voin tuoda mukanani tänne?

Olen joskus pohtinut, voisiko oma tehtäväni liittyä ihmisten herättelemiseen. En tarkoita sitä, että minun pitäisi kertoa toisille, miten heidän tulisi elää tai mitä heidän pitäisi uskoa. Päinvastoin.

Haluaisin rohkaista ihmisiä kuuntelemaan itseään, luottamaan omiin tuntemuksiinsa ja uskaltamaan olla omia itsejään. Uskaltamaan ajatella, tuntea ja elää ilman jatkuvaa pelkoa siitä, mitä joku toinen mahtaa ajatella.

Olen itsekin joutunut opettelemaan tätä. Olen joskus pienentänyt itseäni, jättänyt sanomatta asioita ja yrittänyt pitää rauhaa silloinkin, kun olisi ollut tärkeää tuoda oma ääneni kuuluviin. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei omana itsenä oleminen ole itsekkyyttä.

Ehkä juuri siksi haluan antaa toisille tilaa olla omia itsejään.

Laulamisessa, hoitotyössä ja tavallisissa kohtaamisissa tuntuu olevan sama punainen lanka: halu välittää jotakin hyvää, kohdata ihminen aidosti ja antaa tilaa sille, mikä hänessä itsessään on jo olemassa.

En tiedä, mitä kaikkea tähtisiemen-ajattelussa on kirjaimellisesti totta. En myöskään tiedä, mihin kaikkeen tämä oma kaipuuni lopulta liittyy. Mutta tiedän, että nämä pohdinnat ovat auttaneet minua ymmärtämään itseäni uudella tavalla.

Ehkä koti ei olekaan pelkästään paikka, johon joskus palataan.

Ehkä koti on myös tunne, jonka voi löytää itsestään. Ja ehkä sitä tunnetta voi välittää eteenpäin – laulun, kosketuksen, läsnäolon, lempeyden ja hyväksynnän kautta.

Ehkä en ole täällä vain etsimässä tietä kotiin. Ehkä voin myös auttaa jotakuta toista löytämään tien omaan sisäiseen kotiinsa.

Tämän ajatuksen äärelle haluan nyt jäädä.

Rakkaudella,
Mirja ♥

​​​​​​🌿 Eteerinen elämäntapa – Ilo palvella
Kokonaisvaltaista hyvinvointia lempeästi kohdaten
 Mirja Poikkeus Tmi